Minulle ei ole vieläkään auennut, miksi tänne nyt mennään. Ehkä Juhalle on. Ainakin Juha tuntui tietävän, millainen sääennuste on annettu. Matkaoppaat kertovat korkeista rakennuksista ja ostoskeskuksista. 

Ajoituskin on käsittämättömän huono. Tullessamme lentokentän ovista sisään soi puhelin. Seitsemäs lapsenlapsemme saattaa syntyä vielä ennen kuin olemme Dubain kansainvälisellä lentokentällä. Kyyneleet valuivat turvatarkastusjonossa, hyvä että vielä päästettiin läpi! Olisiko rahat saanut matkavakuutuksesta takaisin, jos turvatarkastajat eivät olisi päästäneet kyynelehtivää mummia portin suuntaan?

Muutakin valittamisen aihetta keksin. Biopassin automaattisesta tarkastuksesta ei ole yhtään mihinkään. Kuka tahansa pääsee näköjään pääsee minun kuvallani ja passillani minne vain. Naamaskanneri ei nikotellut hetkeäkään, vaikka minusta neljän vuoden takainen pulloposkikuva ei ole enää tunnistettavissa minuksi.

Petollinen matkustaminen toisen nimissä on muutenkin tehty aivan tolkuttoman helpoksi. Kun kotona tekee sound checkin ja tavarat hinataan dropboxiin ja kännykkään tulee shakkiruutuja muistuttava ikoni, jota näyttämällä kuljetaan lähes miehittämättömien laitteiden ohi, niin puhu siinä sitten jostain turvallisuudesta. En puhu. Luulenpa, että kohta lentokoneessakaan ei ole potkureita. 

-------

Jatketaan sitten vielä periltä. 

Yölento ei ole meidän juttu. Onko sitten kenenkään? Olin piilottanut yhden nukahtamistabletin matkatavaroihin (Dubaihin ei saa viedä, siitä joutuu vankilaan), ja jaoin siitä sitten päivällisen jälkeen neljänneksen murusen meille kummallekin, että päästäisiin uneen. Nukahdin ihan hyvin ja nukuin reilun tunnin, Juha ei sitäkään, ja loppumatka torkuttiin aika epämukavasti, vaikka meillä olikin lentokoneen parhaat paikat. Varauloskäytävän edessä missä ikkunan puolelta puuttui se kolmas penkki ja penkkejä pystyi kääntämään alas, kun takana istuvilla oli se varauloskäytävän etu - riittävästi jalkatilaa. Viltit ja tyynytkin olimme Tuukan vinkistä ottaneet heti tullessa, ihan itsekkäästi tietäen, että kaikille ei riitä. Kostettiinko meille sitten tämä itsekkyys, tiedä häntä, mutta ei vain oikein nukuttu. 

Lentokentällä oli piiiiiiitkä matka matkatavaroille, eli heti saatiin tolkuton määrä askeleita mittariin. Virkailijat kuin koulun joulukuvaelmasta, narulla sidottu valkoinen päähine ja valkoinen kaapu. Vitsikkäitäkin olivat, passintarkastuskaveri totesi Juhalle, etttä passi on kadoksissa, piti muutaman sekunnin hiljaisen ja totisen hetken, sitten hymyili "I was just joking." Sitten hän vietti hetken opetellen, miten Aila lausutaan ja lähtökohdasta (suunnilleen) eeliilaa  päästiin aika pitkälle. Ei puhettakaan nettipalstoilla puhutuista tunnin jonoista. 

Täkäläiset heittävät rennosti juttua muutenkin. Starbucksin myyjän, taksikuskin ja hotellin respan kanssa käytiin peruskeskustelu: 

- Where are you from?

- Finland

- Nokia! Is this your first time here?

- Yes

- You'll be shopping a lot!

Kun menee Euroopan maihin, Nokian sijasta huokaistaan "Pisa", mutta täällä ei ole vielä moista kuultu. 

En voi sanoa, että olisin tälläkään kertaa epäonnistunut hotellin valinnassa. Studiomme on siisti, tilava ja nätti. Aamupäikkäreiden jälkeen on todettava, että täkäläiset kolme tyynyä per pää riittävät hyvin. Savoy Park Hotel Apartments Mankhoolissa, kadulla 10b.

 

Parvekkeella tarkeni hyvin ja Juhlamokka maistui. Pitää lähteä katsomaan, onko missään mikään auki, kun on perjantai. Siis täkäläinen pyhäpäivä. Ainakin aamulla hotellin respa totesi aivan luontevasti, "Metro not working today until afternoon. It's Friday." Taidettiin kyllä ymmärtää väärin. Metro kyllä kulki, mutta ei hotellin tarjoama ilmainen kuljetus sinne. Lähin metroasema on noin vartin kävelymatkan päässä.

 

Orientointia Dubaihin

Lennon jälkeen otettiin tosiaankin rennosti. Viihdyttiin pikkuhetki kentällä siemaisten varmuuden vuoksi kahvit ennen hotelliin lähtemistä. Eihän meillä ollut mitään takeita siitä, että huoneemme olisi heti aamusta valmiina. Mutta kuten eilen jo kirjoitin, oli se, ja rento alku saattoi jatkua. Sovittiin, että otetaan pienet tunnin unet, ennen kuin lähdetään minnekään, mutta niinpä sitten kolmen tunnin päästä havahdettiin siihen, että pitäisi alkaa tehdä jotain muutakin kuin nukkua hotellissa. 

Ruokakauppaa etsiskellen käveltiin kohti Bur Juman ostoskeskusta. Ja kuten respa oli todennut, oli hiljaista kuin Helsingissä juhannussunnuntaina. Ovet kiinni ja ihmisiä vain rukousalueilla. Rukouskutsut kaikuivat minareeteista ja vähän muuallakin, näyttipä parkkipaikka ja pihakin joillekin rukoiluun riittävän. Siellä riveissä seisoivat ja kumartelivat -  siis miehet. Vaimot olivat jossain muualla.

Kesä oli ja Dubain arkkitehtuuria kummasteltiin. 

Helsingin julkisivulautakunnalla olisi täällä töitä. Vierekkäisillä taloilla ei ole mitään yhteistä, ei yhdistä väritys, muoto, katon kaltevuus tai edes materiaali.

Vai olisiko tälle pilvenpiirtäjärykelmälle löydettävissä jokin yhteinen idea? Mielikuvitus? Nämä ovat Sheikh Zayed Roadin taloja, esim paikallinen WTC-torni.

Ostoskeskus oli sisältäkin hiljainen, eivätkä kalliit merkkiliikkeet meihinkään mitään ihme vipinää saaneet. Kierreltiin portaita ja Juha vietti tovin katsellen Armanin arabipukuja.

Tässä liikkeessä käytiin sisällä asti. Kummityttö olisi varmaan onnessaan liidellyt salolaisella nurmikkopihallaan esimerkiksi tuossa toinen oikealta olevassa mekossa. Kummitäti empi noin satasen hintaa. Toisaalta - ei sentään sen enempää, mutta mietintään jäi.

Tähän kangaskauppaan olisi ollut aivan ihana mennä hypistelemään, mutta en rohjennut. Täällähän voisi edullisesti vaikka teettää mekon muutamassa päivässä.

Yläkerrassa  oli Food Court, joss olisi voinut valita ruokaa mistä päin maailmaa tahansa. Kierrettiin aika monta ruokalistaständiä, ja ehkä tämä on vähän mielikuvituksetontakin, mutta ruokavalioomme iski tällä kertaa italialainen munakas ja salaatti, jotka kummatkin maistuivat tosi hyviltä ja tarjoiltiin äärimmäisen ystävällisesti ja hymyillen. Tarjoilija oli kyllä Intiasta niin kuin monen moni muukin täällä. Käärin leivät ja puolet munakkaastani pussiin päivälliseksi.

Tämä kerros oli parkkitaso - tyyliä riittää. Nahkasohvilla naiset ja lapset voivat odotella, kun mies hakee auton parkista.

Starbucks arabiaksi. Totta kai.

Ruokaostokset painoivat yli 20 kg (mm. kaksi viiden litran vesikanisteria). Kun ne oli saatu hotellille ja keitetty kahvit (kauppakeskuksen kahvilan kahvikone oli huollossa, ei kahvia), Aila ehdotti noin puolen tunnin, tunnin kävelyä, koska ranneke ei ollut vielä päivään tyytyväinen. Siis lyhyt kävely, ei vesipulloa, ei karttaa, ei muovikortteja. Asiayhteydestä olisi taas pitänyt arvata, että toisin kävi. Vaikka oli perjantai ja pyhäpäivä paikallisilla, iltasella kaikki kaupat kadunvarsilla olivat auki. Etsimme avocadoa ja suodatinta (suodatinpussin ympärillä olevaa muovista häkkyrää, jonka avulla kahvi suodattuu haluttuun paikkaan, eikä esimerkiksi pöydälle). Elintarvikeliikkeistä etsittiin, ei löytynyt sopivaa, mutta ostettiin ensihätään sitten suppilo ja siivilä. Jos erehtyi katsomaan kultasepänliikettä, maustemyymälää tai teurastajaa yli sekunnin, niin jo tarjottiin tuotetta tai palvelua erikoishintaan.  Juuri, kun piti kääntyä takaisin, näkyviin tuli vanha arabialainen kortteli. Aila tiesi, että sen nimi on Bastiaki ja sen ovat rakentaneet aikanaan helmenkalastajat ja kauppiaat. Senkin se tiesi, että siellä voi kävellä, vaikka ei kukaan muu kävellytkään.

Ketään ei näkynyt pimeillä kujilla ja lopulta edessä oli ranta. Dubain lahti, Dubai Creek. Lahdella seilasi jos jonkinmoista paattia. Näyttävimpiä olivat illallisristeilyjä tarjoavat valaistut laivat.

Käveltiin rantaa pohjoiseen, kunnes vastaan tuli seinä ja oli pakko kääntyä basaariin. Varsinainen kujanjuoksu. Suomalaisille ihan kamala paikka, kun jokainen pyrkii juttusille ja tarjoaa pashminaa ja matkamuistoa special hintaan. Me nyt vain ei tarvittu mitään tämmöistä. Aila sanoi, että se olisi ostanut jostain huivin, jos olisi saanut rauhassa valita, mutta kun ei saanut, niin telineille jäivät.

Basaarista ulos tullessakin kaupat jatkuivat. Näistä mitään ei tehnyt edes mieli.

Tässä kaupassa sen sijaan käytiin ja ostettiin pähkinöitä ja rusinoita ja jotain kivoja valkoisia, jotka olivat sokeria. Jollekin pikkutytölle kakun koristeiksi? Kuka haluaa, huutakoon hep.

Ystävänpäivä näkyi kovasti. Jotkut lahjakaupat oli koristeltu sydämillä kokonaan ja tämäkin kauppa oli vielä iltakymmeneltä pullollaan poikasia, jotka ostivat jotain liekehtivän punaista jollekin.

Mekin saimme ihan huikean ystävänpäivätervehdyksen! Tervetuloa pikkuinen poika - tästä lähtien juhlimme sinun syntymäpäivääsi aina ystävänpäivänä.

 

 

BigBus -ajelulla

Tänään otettiin Dubain vanha puoli haltuun punaisen bussin katolta käsin. Thaisyntyinen nuori nainen piti vartin perusteellisen myyntipuheen ja ohjelmoi koko loppuviikkomme, vaikka ostimmekin vain kahden vuorokauden sightseeing -passin. Samalla passilla pääsisi myöhemmin Sharjahiin ja iltakierrokselle - meni harkintaan kyllä.

Monissakin maissa on näitä nauhoitettuja selostuksia kuunneltu. Ylivoimaisesti parhain äänentoisto täällä. Selostukset olivat vähän niukkoja, mutta täällä ei ole sellaista massiivista määrää kerrottavaa, kuin esim Budapestissa tai Madridissa tai Dresdenissä tai...

Toisaalta kyllä jatkuva länsimaisittain rytmitetty arabihuttu alkoi väsyttää korvia, ja arabialaiset niekut myös.

Tuonne mennään huomenna. Meillä on kaksi valmiiksi ostettua lippua tuohon korkeimpaan neulansilmään. Juha on kysellyt, miksi aion mennä sinne kaksi kertaa.

Palmut ja auringonpaiste on aina hyvä juttu näin lomalla.

 

Tyypillistä nähtävää. Leveitä hienoja teitä, palmuja, pilvenpiirtäjiä horisontissa.

Miksi? Eikö Manhattan ja muutama muu paikka jo riittäisi? Miksi aavikolle tällaista?

Hopattiin off Wahi-ostoskeskuksessa. Olipa yllättävän hiljainen tämäkin.

Ei kovin turistiystävällinen ruokalista. Juha yritti osua pizzaan ja olueen, mutta sai mansikkaleivoksen ja lattekahvin.

Naisten vessaankin edellytettiin polvien peittämistä.

Mielettömät puitteet ja uskomaton katto.

Eksyttiin uloskäynnistä viereisen Kleopatrahotellin uima-altaalle. 

Seuraava pysäkki oli Creek-puiston portilla. Nyt ei ollut aikaa jäädä, mutta olisi varmaan ollut kiva kesäinen puisto ja paljon tekemistä lapsille.

Mikä tää on? Krapulainen käärme, joka ihmettelee, mikä kumma selkään on kasvanut viime yönä? Mä en muista mitään - eikä selostus kertonut. Kuva on otettu Creek puiston portilta. Sisällä olisi se lasten puisto.

Kiertoajeluun kuului myös tunnin risteily Dubain lahdella. Jo kannella tyyliä! Missä muualla olet nähnyt valkoisilla kankailla huputetut tuolit jokiristeilijän kannella? Eivätkä todellakaan olleet likaiset, luultavasti siis pestään päivittäin.

Vasemmanpuoleinen rakennus on pankki. Mieletön peiliseinä, joka heijastaa jokinäkymän.

Alapuolella kuvissa on abrojen satama.

Tämmöisillä pikkuveneillä ylitetään lahti. Maksaa yhden dirhamin, veneissä ei ole laitoja eikä turvaliivejä kellään. Sen sijaan liikennettä on lahdella ristiin rastiin ja vesikin virtaa kuulemma voimakkaasti.

Kaupungin hienoin, vanha moskeijja.

Jäimme bussista pois Deirassa ja jatkoimme kävellen basaareihin. Ensin kultabasaariin.

Sormuksia, joista ei mielikuvitusta puutu.

Rannerenkaita orsilla ihan kuin makkarapötköjä.

Ja näitä käätyjä! Käätyjä käätyjen perään.

Noista muista en tiedä, mutta tämä oli mielestäni jopa kaunis. Ei kyllä kaulakoruksi, mutta jotenkin muuten kaunis.

Nämä olivat jo niin valtavat, että ikkunan ulkopuolella turistit jonottivat kuvanottohetkeä. 

Jos joku kaipailee tuliaisia, nyt on paras huutaa hep. Täällä on niitä lisää monta käytävällistä.

On täällä muutakin, esimerkiksi kameleita.

Ja vaatteita koko perheelle. 

Ja kokonainen basaarikäytävä keittiötarvikkeille. Jokaisen putiikin ulkopuolella tällaiset kattilatornit. Ihan oikeesti? Kuka keittää noin paljon?

Maustebasaari. Harmi, että kuva ei välitä aromeja.

Ja sitten toteutui se jokaisen länsimaisen naisen kauhu. Kun tulin ulos, Juha räjähti nauruun. Oli kuulemma ilmeeni ollut sen arvoinen. Ja olin onnistunut luomaan pitkän mustakaapuisten naisten jonon paikan ulkopuolelle. Tämä vain oli niin vaikea suorittaa. Ensimmäinen hankaluus oli saada kameralaukku pysymään kuivana, kun ripustuskoukkuja ei ollut ja lattia oli litimärkä. Tuolla letkulla kun jokainen siistii jälkensä toimituksen jälkeen.

Otin lohdutukseksi pari iltakuvaa joelta ja sillä aikaa Juha oli kadonnut jonnekin.

Oli erehtynyt ostamaan tältä arabimiesten kerholta kolme postimerkkiä ja kolme korttia. Hinta oli 110 AED, eli noin 22 Euroa. Tästä sydämistyneenä käytiin tuijottelemassa joukkiota, ja otin kuvan.  Pahasti ne katsoivat, eli ei uskallettu lähteä riihimään asiasta. Lähdettiin liikennevaloihin tuonne kojun taakse. Oltiin ylitetty leveä katu, kun tapahtui ihme: Kaveri täältä kojulta alkoi viittilöidä meitä takaisin. Hetki arvottiin, mennäänkö, mutta lähdettiin sittenkin. Ja kaveri kysyi, mitä kortit maksoivat, oli kovasti pahoillaan ja sanoi, että siihen olisi kuulunut pashmina mukaan. Tarjoutui antamaan sellaisen, mutta totesin aika happamasti, että en tarvitse mitään pashminaa, vaikka käsivarteni näkyvissä ovatkin, vain rahat takaisin. Hän oli aika ihmeissään, että pashmina ei kelpaa, basaareissa se kuulemma on tapana, ja Juhan rahastanut kaveri on ollut vain basaareissa töissä. Kun sitten totesin, että en olisi uskonut Dubaissa tämmöistä tapahtuvan, kaveri toi Juhalle 60 dirhamia takaisin, eli kortit ja merkit lopulta maksoivat noin 10 euroa. Liikaa sekin, mutta siinäpä oli mukana jännittävän kokemuksen lisä. Ja lopuksi kaveri hymyili, kätteli ja toivotti hyvää loppulomaa. Madridin taskuvarkaiden ja poliisiepisodien jälkeen tämä oli lähes hauskaa.

Käännyttiin sitten vielä takaisin kujille vaeltelemaan.

Ja sitten koitti totuuden ja rohkeuden koettelemisen hetki. Mennäänkö vai ei? No mentiin. Istuttiin penkille, maksettiin lennossa keskellä jokea dirhamimme ja nautittiin tuulesta ja pimeydestä. Hetken päästä oltiin lahden toisella puolella. Wau!

Käveltiin hotellille, eilistä reittiä, noin tunnin kävely. Matkalla poikettiin taas Spinney's kaupassa, joka on 24h auki ja ostettiin Juhalle halal-nakkeja ja molemmille suomalaisia hapankorppuja. Otin salaa kaksi kuvaa ihan vain ihaillakseni sitä, miten suorissa riveissä ja siististi esillä täällä tavarat ovat. Omputkin samalla tavalla, pari kaveria koko ajan järjestelemässä, mutta en tohtinut kuvata. Ja kassalla on apupoika, joka pakkaa tavarat. Miksi meillä maksetaan työttömyyskorvauksia ihmisille, jotka ei tee mitään? Hei haloo poliitikkoystäväni!

BigBusilla uudempi Dubai

Tässä kuva meidän aamukahvin keitosta. Jäi suodatin kotiin, eikä täältä löydy. Ostettiin suippo siivilä ja suodatellaan kattilaan. Juhlamokkaa riittää viikoksi. Kaurakorput uhkaavat loppua alkuunsa, mutta onneksi löydettiin lähikaupasta ihan aitoja suomalaisia hapankorppuja.

Aamukahvin jälkeen loikoiltiin hetki uima-altaalla. Tai mitä vielä, pieni vesijumppa piti vetää täälläkin. Ainakin toisen.

Tällekin päivälle oli varattu kiertoajeluaikaa. Siispä reitille. Lähdettiin Wafi-ostoskeskuksen pysäkille taksilla. Olipa helppoa!  Astuttiin ulos hotellin ovesta ja Aila sipaisi oikealla kädellä otsatukkaa sivuun, niin jo laittoi vastakkaisesta suunnasta tullut taksikuski vilkun päälle ja kurvasi eteen. Monen kilometrin matka maksoi alle neljä euroa, joten taitaapa tulla käyttöä tälle kulkuneuvolle toistekin.

Tuonne mennään. 

Ja matkalla otetaan kuvia kaikista kummallisen näköisistä taloista.

Kukkia näkyy täällä kovin vähän, tämmöinen näkymä on oikeastaan harvinaisuus. Dubaissa kulutetaan asukasta kohden eniten vettä maailmassa ja sillä saadaan aikaan palmuja ja lyhytkasvuista tiivistä nurmikkoa, jotain sellaista, mitä muualla kasvatetaan golfkentillä. Eipä riitä petunioihin.

Valkoisia kauniita ja viimeisteltyjä arabitaloja kilometrikaupalla. Tässä ollaan jossain Jumeirahissa. Oikealle noiden talojen takana on ranta, vasemmalla näkyisivät pilvenpiirtäjät.

Täällä on nyt kiva kesä, jossain 25 asteen paikkeilla pyöritään. Kesäkuukausina on yli 40. Eipä ihme, että näitä ilmastointikoneita on talojen seinät täynnä.

Bussipysäkit ovat tietysti ilmastoituja täällä! Näitä on aina kaksi vierekkäin. Ei tarvitse naisten ja miesten istua samassa tilassa, ettei tule mitään siveetöntä mieleen.

 

Viereisen rakennustyömaan väki poistumassa hartaushetkestä. Työmaalla oli vain muutama ei-muslimi työntekijä töissä hartauden aikana.

Tältä täällä kai näytti alunperin.

Jumeirah -hotelli.

Mitä tapahtuu seuraavassa kuvassa?

a. Autonkuljettajani tulee Rolls-Roycellä viemään minut Burj al-Arabin 7 tähden hotellista Burj Khalifaan, maailman korkeimpaan rakennukseen.

b. Ei edes päästy Burj al-Arabia tuon lähemmäs, turvamiehet hätistelivät nytkin kauemmas.

 

Burj Khalifaankaan ei ehditty tänään, vieressä oli maailman suurin ostoskeskus Dubai mall. Ja matkat tehtiin kävellen ja Hop-lop-bussilla. Nyt tiedän, miltä avoautossa tuntuu moottoritiellä. Bussin yläosassa ei ollut laseja ja vauhti yli sata, samoin kuin aivan loppumatkan taksilla, joka keskustassa päästeli yli satasta. Ehkä suurempaa rohkeutta vaatiikin mennä taksin kyytiin, kuin hissillä puoliväliin kuuta.

Maailmat kohtaavat.

Dubaissa on joka paikassa erittäin siistiä. Jos joku puu uskaltaa nahkeaa lehteään pudottaa, heti sinä on armeija vierastyöläisiä haravoimassa. Dubasissa on yli 80 % väestöstä muita kuin kantaväestöä, Intiasta ja Pakistanista enimmäkseen.

Tämä näkymä on Madinat Dubaista läheltä ostoskeskuksen sisäänkäyntiä. Olisipa ollut oiva paikka eväitten syömiseen, mutta ei niin penkin penkkiä. Istahdettiin yhden kiinni olevan terassin pöydän ääreen, kun missään ei näkynyt ketään, eikä ehditty kuin kaivaa eväsrasiat esiin, kun jostain ilmestyi kolme siivoojaa, jotka katselivat, mitä meillä oli eväänä. Ei jätetty niille mitään - siis siivottavaa. Syötiin kyllä kaikessa rauhassa.

Niin oli asiallinen ja ystävällinen tämä veikko, että Aila osti tuliaisia, muut kauppamiehet olivat pohjoiseen makuun liian kiihkeitä. MInullekin olisi eilen pimenevässä illlassa basaareissa myyty kaikkien tunnettujen merkkien kopioita, kelloja, laukkuja, vaatteita. Sanottiin niille vain, että ostetaan aitoja. Väliin minua puhuteltiin professoriksi ja suureksi johtajaksi, usein tarjottiin ensimmäisenä kielenä saksaa. Sitkeimmille perässähiihtäjille jouduttiin sitten sanomaan terssiä matalammalla äänellä suomeksi. Melkein ystävällisesti.

Seuraava pysäkki olikin sitten keinosaaren kärjessä Atlantis Dubai. Hotellin aulassa oli iso ostoskeskus. Tässä vähän kattoja.

Persian lahti. Tulin Sykkiin ensimmäisen Persianlahden sodan aikaan. Miten satunkaan olemaan täällä juuri nyt?

Kyllä se on niin, että kukin tekee, mitä hän osaa. Joskus joudun kuvaajan rooliin, mutta ei se ole helppoa. Milloin on puut poikki tai jalat, ruotsalaisperhe edessä tai jokin muu maanvaiva, niin että kuvat pitää ottaa uudelleen. Jalat ja osa puista näkyvissä, ruotsalaiset ostoksilla. Aila käveli rannan kahteen kertaan, kun ekassa kuvasarjassa olivat kaikki palmut latvattomia. Ensi kerralla teen sen tahallani. Ailan aktiivisuusranneke muutenkin saa sen pyörimään ympyrää bussipysäkeillä ja ostareitten käytävillä.

Täällä sovelletaan arkkitehtuuria kaikkeen, lyhtypylväisiinkin. Oikeastaan ihan somaa.

Palmusaaren Atlantis. Mereen pykätty 5 km kanttiinsa oleva palmun muotoinen alue, joka on tupaten täynnä samannäköisiä hotelleja ja asuintaloja. Pikkusaaret, joiden hinta alkaa miljoonasta dollarista, ovat kovin haluttuja kohteita. Jokaisella itseään kunnioittavalla julkimolla on on oma saarensa täällä. 

Monorail vie Palmusaareen ja takaisin. Vähän sama kuin Kardemumman raitiovaunu. Yksi vain. Metrokin Dubaissa on, kokonaista kaksi linjaa. 

Ei voi ihminen ymmärtää, mihin näitä kaikkia tarvitaan. Yhteenkin tällaiseen mahtuisi koko kaupungin alkuperäisväestö asumaan.  Erään oppaan mukaan luonnonsuojelijoilla on täällä oma suojelukohde: 20 vuotta sitten parvina esiintynyt, yleisin ilmestys koko Dubaissa ja nyt vain harvoin tavattavissa oleva lintu: nostokurki. Kyllä täällä silti vieläkin joka paikassa rakennetaan. Olisikohan noista korkeimmista rakennuksista oikeanpuoleisin Princess Tower, jossa on Koneen hissit?

Avobussilla moottoritienopeuksia. Kansa piti kiinni rilleistäänkin.

Maailman suurimman ostoskeskuksen harjoitussuihkulähde. Kameran muistikortti ilmoitti sitten olevansa täynnä ja ennen kuin ehdittiin oikeaan suihkulähdenäytökseen, piti ostaa uusi. Se oli täällä niin paljon halvempi kuin Suomessa, että vois ostaa toisenkin. 32 gigaa maksoi 16 euroa, Suomessa vertaa.fi ilmoitti hinnaksi 39,90.

Täällä menee samaankin suihkulähteeseen paljon korttitilaa, kun joka väristä pitää ottaa oma kuva. Tässä väreistä neljä malliksi.

Maailman korkein torni. Huomenna?

On meilläkin vielä joulukuusi ja siinä valot, ei tää nyt mikään ihme ole.

Tavarataloa sisältä. Alkuun semmoinen toisenlainen basaari.

loa

Sisällä on iso akvaario. Ei menty sisälle, ulkoa näkyi jo tarpeeksi.

Joku voisi seota näin isossa karkkikaupassa.

Viimeiset akun hönkäykset kuluivat tähän viiden minuutin suihkulähdenäytökseen.

Varsinainen nähtävyys: 127 miljoona dollaria maksanut suihkulähde, värivalot, tietokoneohjaus, 150 metriä korkeat vesisuihkut, synkronoitu sekä länsimaiseen klassiseen että arabialaiseen perinnemusiikkiin. Ja olihan ne äänet paremmat kuin missään tähän astisessa ulkoilmamusiikissa. Bassotkin tuli kuin CFF:n konsertissa.

Katsojia oli massoittain ympäri koko alueen.

Aamun kokemuksesta rohkaistuneena hurautettiin taksilla hotellille. Ei se maksanut enempää kuin Atlantiksen akvaariosta lapsille tuliaisiksi ostettu postikortti.

Burj Khalifaan ei ole vaikea päästä, mutta harkittua sen täytyy olla. Hetken mielijohteesta hankittu lippu maksaa 100 euroa, etukäteen netistä ostettaessa alle puolet, 30€. Ihan helppoa. Vahingossa ei siis ajaudu maailman korkeimpaan rakennukseen, sinne kun on vielä erittäin tarkat turvatoimet. Vain kameran kanssa mentiin ja useiden tarkastuspisteiden kautta. Hissimatka kesti sekunnilleen saman kuin Tampereella Kalevan torneissa lapsuuskodin hissi kahdeksanteen: 45 sekuntia. Erityisen mielissäni olin siitä, että arabit ovat vihdoin tunnustaneet minutkin atk-osaajaksi: lipussani lukee web adult. Tiesivätköhän he sen, että olen rakentanut tietokoneen osista aikana, jolloin Windows ja hiiri tekivät tuloaan?

Ennen hissiin menoa saatiin monenlaista tietoa tornin yksityiskohdista. Se on maailman korkein rakennus. 

Informaatiotauluista luettiin myös, että hissit ovat maailman nopeimpien joukossa ja torni painaa saman kuin 100 000 elefanttia. Ihmisten kanssa vai ilman, sitä ei kerrottu, eikä elefantteja nähty kuin kuvissa.

Vähän yli neljänsadan metrin korkeudessa on näköalatasanne, jolta nämä kuvat on otettu.

• 

Joku voisi luulla, että seuraava kuva minusta on lavastettu. Mutta ei: kerrankin torni, johon oli helppo tulla. Hissistä ei näkynyt mitään ja ylhäällä voi katsoa koko ajan seinään päin. Rakennukseen on laitettu niin paljon betonia, että se riittäisi maapallon ympäri päiväntasaajan kohdalla en muista kuinka leveänä nauhana. MIeluummin voisi ajatella, että maailman kaikki muovinokkahuilun soittajat olisivat päiväntasaajalla metrin päässä toisistaan soittamassa Ostakaa makkaraa mikrointervallisovituksella. Tai jossain muualla tarpeeksi kaukana. 

 Eiffel-torniin en edelleenkään mene, Empire State Building huojui ylhäällä pelottavan paljon, mutta jostain syystä täällä oli helppo olla. Innostuin jopa leikkimään matkamuistokuvilla niin kuin kaikki muutkin turistit.

• 

Jokaisesta otettiin kuva ennen torniin menoa. Sen olisi saanut itselleen vain 60 euron maksusta. Jäi kuva telineelle odottamaan. Halvempi oli ottaa kuva omatoimimatkailijasta ja ilotulituksesta. Vuoden 2014 vaihtuessa täällä järjestettiin ennätyksellinen maailman suurin ilotulitus, josta oli Suomen telkkariuutisissakin kuvaa.

Tornin jälkeen olikin jo sopivasti nälkä. Olemme nyt tämän paikan kanta-asiakkaita. Enää yhdeksän ruokailua täällä, niin saamme kymmenennen muhennoksen ilmaiseksi. Kannattaisiko anoa lisää lomaa? Lammaskeitto/muhennos oli ihan maukas. Halpa, söimme tuosta kattilasta alle 8 euron lounaan, eikä edes jaksettu kaikkea.

Lounaan jälkeen ei jaksettu heti shoppailla. Käytiin katselemassa ympäristöä.

Korkea torni

Tornia kierrettiin hartaasti eri kuvakulmien takia. Ailan ranteeseen lukittu kävelypantakin iloitsi yllättäen tulleesta parista kilometristä kesken tavaratalokeikan. Pisteitä lisää.

      JUHA JA TORNI        AILA JA TORNI

Täällä on tämmöinen PUTOUS keskellä ostoskeskusta.

Tätä varten täällä odotettiin iltapimeää. Viiden minuutin show puolen tunnin välein.

Dubai Mall Fountain on Dubain hienoimpia nähtävyyksiä. Se on iltapimeällä esitettävä vesi-, valo- ja äänishow. Reppu on esitykseen kuuluvan bassokaiuttimen päällä. Esityksen aikana farkkujen lahkeet lepattivat, ei kuitenkaan liian lujaa, sillä samanlaisia systeemejä, joissa oli alhaalla bassot, ylhäällä keski- ja ylä-äänet sekä valo, oli yli sata ympäri tekolampea. Kyllä lähti!

Metrolla Dubai Marinaan

Tänään ihastuttiin metroon. Täällä on kaksi hyvää keinoa päästä paikasta toiseen. Toinen on taksi ja toinen on metro. Taksilla pääsee kätevästi ja halvalla mihin vain. Metrolla pääsee kätevästi ja halvalla sinne, mihin se menee, eikä se mene läheskään kaikkialle. Täällä on vain kaksi metrolinjaa. Toinen kiertää Creekistä Deiran kautta lentokentän suuntaan ja toinen menee idästä länteen. Päivän metrolippu ei maksa paljoa enempää kuin Helsingin kertalippu, noin seitsemällä eurolla lunastettiin kahdelle päiväpassi.

Metroasemilla on näyttäviä valaisimia.

Junaa odotetaan tällaisen seinän takana ja vasta kun juna on paikalla, ovet avautuvat.

Aulat, portaat ja lippuhallit ovat tilavia ja ehdottoman kiiltäviä ja siistejä.

Portit toimivat, eivätkä kolise. Ihmisetkin ovat hiljaisia ja siistejä. Matkustajista valtava enemmistö on miehiä. Heillä on tummat prässihousut, siistit kengät, kravatti ja paita. Lenkkareita ei näkynyt kellään. Jotkut farkut sentään. Toisten kännykkä soittaa Nokian melodiaa, toisten Applen. Menomatkalla kunnioitukseni arabimiehiä kohtaan kasvoi, kun minulle tarjottiin istumapaikkaa, mutta paluumatkalla niin moni nuorikin mies istui, että enpä tiedä sittenkään.

Metrolta voi olla pitkä matka sinne, minne on menossa, mutta matkalla on näitä lentoasemilta tuttuja liukumattoja. Eivät sentään lennä.

Ja aika kivaa on sekin, että metro kulkee suurimman osan matkasta maan pinnalla tai oikeastaan vielä senkin yläpuolella.

Joissain matkaoppaissa on sanottu, että Dubai Marina on kaunis paikka. Tiedä häntä. Minulle tulee mieleen kovasti muita adjektiiveja. Se on ihan täynnä tällaisia sieluttomia torneja. Ja jos sieluton on huono sana, niin sitten joku voi olla kummallinen, kuten esim tämä. On varmaan olleet rakentajat sukua niille lahtelaisille juopoille, jotka rakensivat meille kerrostaloa Länsi-Pasilaan 1984. Ne laittoivat elementit väärin päin niin, että seinät ja ikkunat eivät täsmänneet, seinä saattoi ihan hyvin olla keskellä ikkunaa. Nämä ovat laittaneet elementit alusta lähtien vinoon.

 

Moni muukin kiersi sataman ympäri menevää kävelytietä. Oli pyöräilijöitä ja hölkkääjiäkin.

Pitkään luultiin, että paikassa ei ole penkin penkkiä missään. Lopulta löydettiin kuitenkin kolme tällaista paria. Lakattua kiiltävää puuta. Ei tulisi kotimaassa mieleenkään, eivätkä takuulla pysyisi näin siisteinä.

Näitä pukujakin oli lenkkeilijöillä. Taisi olla koko perhe kävelyllä tai ainakin lähes. Emiraattimiehille sallitaan neljä vaimoa. Tässä meni kaksi miestä ja kaksi paria vaimoja seurasi muutaman metrin päässä niin kuin asiaan kuului.

Itse asiassa se kaunein paikka Dubai Marinassa olisi ilmeisesti lähempänä meren rantaa oleva kävelykatu, ei tämä satamaa kiertävä reitti, mutta ei kävelty sinne asti. Se olisi ollut vähän vielä kauempana metrosta.

Rannalla on myös Marina Dubai Mall. Se oli jotenkin käsitettävämmän kokoinen kuin esimerkiksi Dubai Mall, jolla on pari iltaa vietetty. Täältä alkoi löytyä jo tuliaisiakin. Ja löytyi uusi piirre Taatasta. Edellisen lastenlapsiPOJAN syntymästä on kahdeksan vuotta ja nyt tämän uusi tulokas sai Taatan ihan itse astumaan vauvanvaatekauppaan ja ostamaan KAKSI potkupukua ja uimahaalarit. Minä sain ihan samanlaiset asiaan kuuluvat motkotukset kun tohdin tuhlata pikkutyttöjen villatakkeihin ja röyhelöuikkariin rahaa. 

Juha on pitkin päivää kysellyt, kuinka monta pistettä aktiivisuusrannekkeessani näkyy. Ei tämä mikään ylettömän aktiivinen päivä ollut, 11km, reilut 16 000 askelta. Vois olla enemmänkin, kun sentään on koko päivä aikaa. :(

Bond -elokuvaa taas mukaillen "Kun mikään ei riitä".